Seuraavan elokuvan päähenkilö voi saada alkunsa Lyferasta

Elokuva on aina luonut ihmisiä, joita ei ollut olemassa ennen kuin joku kuvitteli heidät. Vaikka esiintyjä olisi todellinen, valkokankaalla kohtaamamme identiteetti syntyy roolituksesta, käsikirjoituksesta, puvustuksesta, maskeerauksesta, kuvauksesta, lavastuksesta ja näyttelijäntyöstä. Generatiivinen tekoäly tuo tähän prosessiin vielä yhden mahdollisuuden: hahmo voi saada alkunsa keinotekoisena identiteettinä jonka visuaaliset piirteet kehitetään ennen näyttelijän, pukusuunnittelun tai fyysisen lavasteen mukaantuloa. Tekoälyllä toteutettuja humanoidihahmoja tutkiville elokuvantekijöille kiinnostava kysymys on, miten identiteetti voi saavuttaa riittävästi jatkuvuutta ja yksilöllisyyttä tarinan kannattelemiseen.

Suuri osa tekoälyhahmojen suunnittelun vetovoimasta on tähän asti liittynyt yksittäiseen konseptikuvaan. Vakuuttavat kasvot, suuntaa vihjaava asu tai epätavallinen materiaalien yhdistelmä voi saada kuvitteellisen olennon tuntumaan uskottavalta. Tällaisista kuvista voi olla hyötyä, mutta elokuvamaisen hahmon on kestettävä myös ne olosuhteet, joissa ensimmäinen kuva ei syntynyt. Sama yksilö on tunnistettava lähikuvassa ja laajassa kuvassa, yöllä ja päivänvalossa, ennen ja jälkeen asun vaihtamisen sekä lopulta tapahtumien läpi, jotka muuttavat hänen ulkonäköään.

Tämä muuttaa sitä, mitä kannattaa kehittää. Kuvasta tulee hahmoa koskevan tutkimuksen alku, ei hetki, johon tutkimus päättyy.

Kuvasta hahmoksi

Ensimmäinen kysymys koskee sitä, mitkä piirteet kuuluvat identiteettiin ja mitkä tiettyyn tulkintaan siitä. Kallon muoto, pään ja hartioiden suhde, luonteva asento tai aistinelinten epätavallinen sijoittelu voi tulla yhtä tunnistettavaksi kuin jokin vaatekappale. Nämä piirteet muodostavat rakenteen, jota vasten myöhemmät muutokset asettuvat mielekkäiksi. Jos kaikki muuttuu kerralla, katsojalla on vain vähän syytä tulkita seuraavaa kuvaa saman hahmon toiseksi esiintymäksi.

Humanoidit tekevät tämän eron erityisen näkyväksi, koska niiden ruumiinrakenteen ei tarvitse noudattaa ihmisesiintyjän anatomiaa. Keraaminen pinta, läpikuultava kalvo tai toistuvien korjausten muokkaama metallirakenne voi kukin vihjata erilaiseen alkuperään. Nivel voi viitata liikkeen rajoitukseen; kasvot ilman tuttuja silmiä voivat muuttaa tapaa, jolla yleisö tulkitsee tarkkaavaisuutta. Materiaalivalinnat voivat siis välittää tietoa kuvitteellisesta teknologiasta, sosiaalisesta asemasta tai tarkoituksesta, jota varten olento alun perin rakennettiin.

Ajattele eroa sellaisen vaurion välillä, joka on lisätty hahmon dramaattisuuden lisäämiseksi, ja korjauksen välillä, joka näyttää tehdyltä mistä tahansa saatavilla olleesta materiaalista. Jälkimmäinen valinta herättää kysymyksiä hahmon olosuhteista. Joku huolsi tätä kehoa, ja korjaus saattaa kertoa jotain siitä, mitä hän piti tärkeänä. Pieni, johdonmukainen yksityiskohta voi antaa kirjoittajalle enemmän työstettävää kuin koristeellinen pinta, jonka piirteillä ei ole keskinäistä yhteyttä.

At Lyfera, tämä on osa syytä, miksi työskentelemme keinotekoisten identiteettien kanssa. humanoidihahmovalikoima tarjoaa erilaisia visuaalisia lähtökohtia, joita voidaan tutkia eri roolien kautta. Tämän artikkelin yhteydessä olevissa kuvissa olemassa olevat talentit tulkitaan uudelleen kuvitteellisten asujen ja ympäristöjen avulla. Kohtaukset ovat toimituksellisia konsepteja, mutta kasvot ja niiden tunnusomaiset rakenteet ovat peräisin valikoimassa jo olevista identiteeteistä.

Jatkuvuudesta tulee osa suunnittelua

Generatiivisten työkalujen avulla vaihtoehtoja voidaan tutkia hahmon määrittelyn ollessa vielä kesken. Elokuvantekijä voi verrata seremoniallista asua käytännölliseen, sijoittaa hahmon vieraanlaiseen ilmastoon tai tutkia, miten keho saattaisi muuttua vuosien käytön seurauksena. Näiden kokeilujen arvo riippuu siitä, vastaavatko ne luovaan kysymykseen. Vaihtoehtojen tuottaminen ei yksinään tee hahmosta kehittyneempää.

Yksi hyödyllinen kysymys on, säilyykö tunnistettava piirre luettavana kontekstin muuttuessa. Kulmikas pää voi erottua yksinkertaista taustaa vasten, mutta kadota tiiviin arkkitehtuurin sekaan. Ihon hienovarainen kuviointi voi olla lähikuvassa merkityksellinen ja kaukaa kuvatussa otoksessa lähes merkityksetön. Näiden erojen näkeminen ajoissa auttaa taideohjaajaa päättämään, minkä piirteiden tulisi ylläpitää tunnistettavuutta kullakin mittakaavalla.

Lyferan identiteettikehys, joka sisältää Soulin, Passportin ja visuaaliset viitteet, antaa tälle työlle jäsentävän periaatteen, joka kuvataan Näin se toimii. Identiteetti toimii myöhempien esitysten vertailukohtana. Tätä ei pidä sekoittaa takuuseen siitä, että jokainen tuotettu ruutu säilyttää kaikki piirteet: jatkuvuus edellyttää edelleen vertailua, valintaa ja korjauksia.

Tuotannossa tällä erolla on merkitystä, sillä tarkoituksellinen muutos ja tahaton epäjohdonmukaisuus voivat aluksi näyttää samanlaisilta. Puuttuva kasvolevy voi olla tarinan tapahtuman seuraus tai yksinkertaisesti tuotoksen tulos, jossa suunnittelua ei ole säilytetty. Hyväksytty viite ja suunniteltujen muutosten dokumentointi auttavat tiimiä erottamaan nämä toisistaan. Hahmo voi kehittyä samalla, kun tämän kehityksen taustalla oleva ajattelu säilyy sen kehittäjien käytettävissä.

Maailman rakentaminen hahmosta lähtien

Riittävän täsmällinen hahmo voi alkaa vihjata ympäröivästä maailmasta. Ruumiin rakenne viittaa materiaaleihin, työkaluihin ja huoltojärjestelmiin. Vaatetus vihjaa ilmastoon tai tapaan. Jopa saranan sijainti voi herättää kysymyksiä tiloista, joihin kyseinen ruumis on suunniteltu sijoittumaan.

Maailman rakentaminen voi siis edetä yksilöstä ulospäin. Sen sijaan, että suunniteltaisiin kokonainen universumi ja etsittäisiin sitten joku asuttamaan sitä, luova tiimi voi tarkastella hahmon rakenteen seurauksia. Syövyttävässä ympäristössä työskentelemään rakennettu humanoidi voisi sisältää suojattuja mekanismeja ja vaihdettavia ulkopintoja. Olento, jonka on tarkoitus kestää vuosisata, voisi kerätä itseensä eri aikakausien teknologiakerrostumia, jolloin sen ruumiista tulisi sitä toimintakykyisenä ylläpitäneen yhteiskunnan tallenne.

Yhteys voi toimia myös visuaalisen rytmin tasolla. Inês Silveiran uurteinen kasvorakenne ja korkeat kallon osat viittaavat arkkitehtoniseen kieleen, jota voidaan kehittää pylväiksi, kammioiksi ja kaupunkisilhueteiksi. Tämän osion kontekstikuva tutkii tätä mahdollisuutta. Ympäristö on keksitty tätä artikkelia varten, eikä sitä esitetä osana talentin vakiintunutta historiaa.

Tällaiset yhteydet antavat fiktiiviselle ympäristölle sisäistä logiikkaa. Ne kutsuvat yleisöä uskomaan, että ruumis ja maailma ovat syntyneet toisiinsa liittyvistä olosuhteista, vaikka kummallakaan ei olisi vastinetta todellisessa maailmassa. Tieteisfiktion kannalta tällainen johdonmukaisuus on usein hyödyllisempää kuin ennestään tuntemattomien esineiden kasaaminen vain siksi, että kohtaus näyttäisi futuristiselta.

Uusi materiaali elokuvan esituotantoon

Välittömät käyttötavat eivät riipu siitä, voitaisiinko kokonainen elokuva tuottaa automaattisesti. Keinotekoiset identiteetit voivat jo toimia visuaalisen tutkimisen kohteina: hahmoideoissa, pukututkimuksissa, avainkuvituksissa, julisteissa ja kuvissa, jotka auttavat välittämään suunnitteilla olevan tuotannon tunnelmaa. Jokaisella näistä on oma tarkoituksensa, ja hyödyllinen kuva tekee tarkoituksesta selkeämmän.

Ohjaaja saattaa haluta ymmärtää kahden hahmon välisen suhteen ennen kohtaukseen sitoutumista. Käsikirjoittaja voi huomata, että hahmon fyysisten rajoitteiden näkeminen muuttaa hänen kirjoittamaansa toimintaa. Lavastaja voi käyttää konseptia keskustellakseen puvun ja ympäristön suhteesta. Kussakin tapauksessa kuvasta tulee konkreettinen asia, jota yhteistyökumppanit voivat tarkastella ja josta he voivat olla eri mieltä.

Tämän työn ja valmiin tuotantoaineiston välillä on käytännöllinen raja. Vakuuttava still-kuva ei osoita, miten nivel liikkuu, voidaanko asu valmistaa tai säilyykö animoitu suoritus vakuuttavana läpi kohtauksen. Mallinnuksella, riggauksella, suorituksella, animaatiolla ja kompositoinnilla on kullakin omat vaatimuksensa. Tässä esitetyt konseptit havainnollistavat toimituksellista suuntaa; ne eivät ole osoitus siitä, että Lyfera toimittaisi nämä tuotantovaiheet yhtenä palveluna.

Kun tämä ero pidetään mielessä, tekoälyllä luodut humanoidihahmot voivat tehdä luovasta varhaisvaiheen keskustelusta täsmällisempää. Niiden avulla voidaan tutkia ratkaisuja ennen kuin ne juurtuvat osaksi paljon suurempaa tuotantoa.

Mitä kasvojen luomisen jälkeen tapahtuu

Kun vakuuttavien generoitujen muotokuvien tuottaminen on helpompaa, viehättävien kasvojen luominen ei todennäköisesti enää yksin riitä mieleenpainuvan hahmon perustaksi. Vaikeampi työ liittyy siihen, mikä säilyy ulkoasun vaihtuessa ja mitä yleisö alkaa yhdistää tähän yksilöön.

Erottuvat kasvot voivat synnyttää ensivaikutelman, mutta hahmo ansaitsee paikkansa tarinassa suhteiden, valintojen ja seurausten kautta. Visuaalinen suunnittelu voi valmistella tätä työtä. Se voi vihjata haavoittuvuudesta, kätkeä tietoa tai tehdä fyysisestä muutoksesta merkityksellisen, kunhan yksityiskohdat pysyvät yhteydessä siihen, mitä tarina tekee.

Tämä mahdollisuus kiinnostaa meitä keinotekoisissa identiteeteissä. Talentti voi tarjota tunnistettavan lähtökohdan antagonistille, matkaajalle, suojelijalle tai olennolle, jonka roolia ei ole vielä kirjoitettu. Lyferan valikoiman humanoideja voidaan tarkastella tässä hengessä: identiteetteinä, joista luova suunta voi kasvaa ja joiden lopullisen hahmon muovaavat projektia kehittävät ihmiset.

Seuraava elokuvasankari voi saada alkunsa Lyferasta, sillä castingin ensimmäiseen vaiheeseen voi yhä useammin kuulua identiteetti, joka on luotu nimenomaan tutkittavaksi. Se, kantaako identiteetti elokuvaa, riippuu edelleen tarinasta ja ratkaisuista, jotka muuttavat vaikuttavan ulkonäön henkilöksi, jota yleisö haluaa seurata.